Keskustanaisten pääsihteeriksi Kirsi Marttinen 29.5.2012
Keskustanaisten uudeksi pääsihteeriksi on valittu 33-vuotias kangasniemeläislähtöinen filosofian maisteri ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas Kirsi Marttinen. Keskustanaisten pääsihteeri toimii hallituksen ja johtoryhmän sihteerinä, esittelijänä ja asiantuntijana. Hän vastaa järjestön taloudesta ja hallinnosta sekä seuraa ajankohtaisia poliittisia asioita.
Marttinen työskentelee tällä hetkellä Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnan pääsihteerinä. Marttinen on opiskeluaikoinaan ollut aktiivisesti mukana Keskustan opiskelijaliiton toiminnassa, sekä toiminut useissa luottamustoimissa, mm. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) varapuheenjohtajana, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana sekä tällä hetkellä Suomen yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n (ent. Suomen Valtiotieteilijöiden liitto SVAL) liittovaltuuston varapuheenjohtajana.
Keskustanaisten hallitus teki valinnan kokouksessaan 25.5. Tehtävää haki 13 henkilöä. Marttinen aloittaa tehtävässä 1.8.2012.
Lisätietoja:
Elsi Katainen
Suomen Keskustanaiset ry
puheenjohtaja
p. 050 512 2362 |