NAISTEN AKATEMIA

 

 

KN tunnus musta-valko.jpg

 

                     Mitä?

Aatetta ja asiaa, työvälineitä vaikuttamiseen. 

                     Kenelle?

Valtuustossa ja nuorisovaltuustossa nyt oleville ja kunnallispolitiikkaan mukaan lähtemistä suunnitteleville naisille.

                     Miksi?

Rohkaistaan erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisia mukaan paikalliseen ja valtakunnalliseen vaikuttamiseen.

Annetaan välineitä osallistumiseen eri toimielinten jäsenenä ja puheenjohtajana. Tavoitteena on saada vähintään 50% naisia piirin kunnallisvaaliehdokkaista kevään 2017 vaaleihin ja uusia naisia mukaan vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.

  Miten?

Kahdentoista teeman kokonaisuus. Kerran kuussa perjantai-iltana tai vaihtoehtoisesti lauantaisin järjestettävä työpaja. Innostava, osallistava, konkreettisesti teemaa valottava noin 3 tunnin kokonaisuus. Toteutuspaikat eri puolilla piiriä.

                      Miten mukaan?

 ilmoittautuminen kokonaisuuteen tai yksittäiseen osioon.

 

 

KOULUTUKSET

 Tammikuu

Aate ja arvot, Oulu 15.1.2016

                   Helmikuu

Esiintyminen ja tyyli, Rokua 19.2.2016

                   Maaliskuu

Talouden taidot, Nivala 18.3.2016

                   Huhtikuu

Nuoriso ja kulttuuri, Raahe 15.4.2016

                   Toukokuu

Palkansaajat ja yrittäjät, Kempele 13.5.2016

                   Kesäkuu

Puoluekokous, Seinäjoki 10.-12.6.2016

 Heinäkuu

Alueellinen, sukupolvien ja sukupuolten tasa-arvo, Pudasjärvi 29.7.2016

                   Elokuu

Vaikuttava puheenvuoro ja kokoustekniikka, Ylivieska     19.8.2016

                   Syyskuu

Sivistys, Liminka 16.9.2016

                   Lokakuu

Rakentaminen, asuminen ja kaavoitus, Pyhäjoki     21.10.2016

                   Marraskuu

Sosiaali ja terveys, Ii 18.11.2016

                   Joulukuu

Kansainvälinen vastuu, ulkopolitiikka ja puolustus, Haapajärvi 2.12.2016

 

 

 TOIMINTAPERIAATTEET

Osallistumismaksu sisältää opetuksen, aineiston ja tarjoilun.

 

Yksittäinen tilaisuus 20e/ kerta

l kausi (tammi-heinäkuu) yhteensä 120 e

ll kaudelle (elo-joulukuu) yhteensä 80 e

 

Kunkin tilaisuuden järjestelyissä tehdään yhteistyötä toteutuspaikkakunnan Keskustanaisten kanssa. Jokainen tilaisuus antaa Keskustanaisille hyvän mahdollisuuden kutsua mukaan toiminnasta kiinnostuneita ja lähialueen keskustalaisia valtuutettuja.

 

Tapahtumat